torstai 28. marraskuuta 2013

Karin Alvtegen - Skam


Kesän lopussa hehkutin Karin Alvtegenin Svekiä ja uhosin lukevani kirjailijalta kaiken, mitä hän on koskaan luonut. Olin niin vaikuttunut Svekin kuumottavasta tunnelmasta ja kekseliäästä juonisokkelosta, että Alvtegenistä tuli kertaheitolla yksi lempikirjailijoistani. Nyt joudun kuitenkin nöyränä myöntämään, että hätäilyni johti minut harhaan. Riemuitsin liian aikaisin ja liian hatarin perustein. Skam palautti minut takaisin maan tasalle osoittaessaan, että lupaavimpienkin kirjailijoiden taso vaihtelee teoksesta toiseen. Onneksi laskeutuminen korkeuksista tapahtui lempeästi, sillä Skam ei millään tasolla ole huono. Se ei aiheuta samanlaisia intensiivisiä värinöitä kuin Svek (kuinkakohan nopeasti nämä lähes identtiset nimet alkavat mennä minulla sekaisin?), mutta jättää toiveikkaan haaveen siitä, että seuraava Alvtegenin trilleri olisi jälleen puhuttelevampi.

Monika on maailmalta suojautunut ja itseensä sulkeutunut menestyvä lääkäri, jonka elämää synkentää veljen kuolema siihen pisteeseen asti, ettei hän usko koskaan pääsevänsä eroon vainoavasta katumuksen ja riittämättömyyden tunteesta. Kun hän on epäsuorasti osallisena autokolariin, jossa perheenisä kuolee, muuttuu syyllisyyden suo upottavammaksi kuin koskaan aiemmin. Maj-Britt on sairaalloisen ylipainoinen yksin elävä nainen, joka pysyy hengissä palkattujen työntekijöiden viikoittaisten käyntien vuoksi, eikä ole poistunut asunnostaan vuosikausiin. Hänen menneisyydestään löytyy kiihkouskovaiset vanhemmat, jotka ovat kieltäneet Maj-Brittin hänen käytyään teininä näiden ankaria toiveita vastaan. Kun Maj-Brittin paras nuoruudenystävä alkaa sinnikkäästi lähestyä häntä kirjeitse vankilasta, on hänen pakko käsitellä visusti kätketyt menneet tapahtumat.

Alvtegen on tehnyt Svekin tasoista loistavaa työtä punoessaan yhteen kokonaisuutta. Skam on juoneltaan kuin keskellä autiota ja hylättyä huvipuistoa hiljaa tuulessa nariseva karuselli, joka yön pimeimmällä hetkellä alkaa pyöriä kiihtyvällä tahdilla. Näennäisesti toisiinsa liittymättömät asiat paljastuvat pitkän syy- ja seuraussuhteisen ketjun osiksi, mikä toimii erinomaisesti jännitystä tiivistävänä elementtinä.

Syyllisyyden raskaan taakan lisäksi fokukseen nousee Maj-Brittin ylipainon myötä ruumiinkuva ja sen luoma vaikutelma ihmisen persoonasta. Maj-Britt on ylitsepursuavan kroppansa uhri, sillä kukaan ei näe häntä liikakilojen takana. Valtavirrasta poikkeava ja kulttuurissamme vastenmielisyyttä herättäväksi katsottu massa herättää Maj-Brittin kohtaamissa ihmisissä silminnähtävää iljetystä ja kauhistuneisuutta, aivan kuin Maj-Brittin valtaisa koko tekisi hänestä monsterin. Eräänlaisena epätoivoisena ratkaisuna hän on alkanut käyttäytyä juuri kuten häntä arasti silmäilevät pikkuiset avustajatytöt olettavat, rakentaen kiloistaan panssarin itsensä ja maailman väliin, torjuen pienetkin lähentymisyritykset ivallisilla kommenteilla ja uppiniskaisella hiljaisuudella.

Maj-Britt ja Monika kantavat jatkuvasti jäytävää huonoa omaatuntoa siksi, että uskovat aiheuttaneensa menneisyydessä jotakin auttamattoman syntistä ja pahaa, vaikka ulkopuoliselle heidän valintojensa motiivit ovat päivänselviä ja hyväksyttäviä. Skam osoittaa, että menneessä vellominen ei tosiasiassa hyödytä ketään, sillä mitkään katumusharjoitukset eivät voi muuttaa jo tapahtunutta. Toisiaan seuraavat onnettomuudet, pieleen menneet hyvitysyritykset ja pääosakaksikkoa vainoavat edesmenneiden rakkaiden haamut tekevät Skamista tummanpuhuvan ja suorastaan kalsean. Surumielisyyden harso roikkuu raskaana ja varjostaa henkilöiden taipaletta liiaksikin kanssa. Alvtegenin dramaattiseen ja kohtalokkaaseen kirjoitustyyliin yhdistettynä koituu ahdistavuus hetkittäin liiankin valtavaksi, mihin ei etenkään tähän vuodenaikaan meinaa riittää puhtia.

Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Alvtegen olisi kirjoittamisessa ehdottoman lahjakas. Pieni toiveikkuuden pilkahdus vain tekisi terää.

Karin Alvtegen: Skam. Natur och Kultur 2005. 336 s.

Norkku, Roz, Kuutar, Aamunkajon lukukokemukset, Hansu, Satu ja Sanasulka ovat myös lukeneet Häpeän, ja yleisesti ottaen kirjaan on ihastuttu ikihyviksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti